Olen pyörittänyt ajatusta blogin aloittamisesta jo pitkään. Suurin syy on ehkä se, että haluaisin kirjoittaa kokemuksiani ja elettyä elämääni ylös. Rankkojen kokemusten kautta voittoon. Eheämmäksi ihmiseksi.

Vuosia sitten, kun opiskelin vielä lukiossa tapasin ensimmäisen mieheni. Hän oli oikeastaan ensimmäinen vakavasti otettava poikaystäväni. Olin vasta 17-vuotias, minulla oli ollut vain muutama kokemus poikien kanssa teini-iän tiimellyksessä. Olin se tyttö jota pojat pitivät kaverinaan mielummin kuin tyttöystävänä ja se söi valtavasti itsetuntoani nuorempana. En ollut mitenkään ulkoisesti vastenmielinen ja luonteeltani olen ollut aina iloinen ja valoisa, en vaan osaa sanoa miksi minusta ei ollut tyttöystävämateriaaliksi.

Lukio oli minulle ihanaa aikaa. Olin yläasteella saanut osakseni kiusaamista erään luokkakaverin toimesta. Se oli tyttö joka tuli alkoholistiperheestä ja tunsi sitä myöden suurta halua päteä koulussa. Haki huomiota aivan väärällä tavalla. Tyttö kiusasi muitakin, mutta minä sain osani sen takia, että tulen uusioperheestä. Juurikin siitä kummallisesta instituutiosta joita alkoi olemaan 90-luvun taitteen jälkeen enemmän ja enemmän. 80-luvulla ne olivat vielä harvinaisempia ja niissä eläviä lapsia pällisteltiin kuin sirkusväkeä ja supistiin kylillä, että "tuossa on ne uusioperheen lapset". Tästä aiheesta sain siis olla koulukiusattuna. Onneksi se kuitenkin loppui lukiossa, koska siihen aikaan ammattikoulu ja lukio olivat kaksi täysin eri oppilaitosta ja kyseinen kiusaaja meni amikseen ja minä lukioon.

Pääsin luokalle jossa oli melko lailla uusia tuttavuuksia toisesta yläasteelta. Aika pian luokaamme muodostui tiivis porukka johon minä kuuluin ollennaisena osana. Pidimme paljon kotibileitä, kävimme elokuvissa porukalla, pääsimme joskus jopa alaikäisenä baariinkin tanssimaan.Olin onnellinen nuori nainen, mutta se oma poikaystävä puuttui. Hellyydenkaipuuta sai satunnaisesti tyynnytettyä kotibileissä missä GinLemonin voimalla uskalsi tunnustaa tunteensa luokan komistukselle ja sai tältä vastakaikua, ainakin sen yhden illan ajan. Maanantaiaamuna oli makeeta mennä kouluun fritsut kaulassa, kuin voitonmerkkinä viikonlopun bileistä.

Tälläisiä lukuunottamatta olin auttamattomasti yksin rakkausasioissa. Osa ystävistä olivat varattuja ja kateus jäyti sisuskaluja hitusen, koska olisi ollut niin mukava jos saanut oman poikaystävän. Rakkaudenkaipuussani menin antamaan neitsyytenikin ihan väärälle ihmiselle, mutta en katunut sitä kuitenkaan, enkä kadu vieläkään. Mielestäni neitsyysasia oli semmoinen josta oli päästävä eroon järkevässä ajassa. Suurin osa ystävättäristä olivat olleet jo "silleen" pojan kanssa ja mä en todellakaan halunnut olla sen paikkakunnan viimosia neitsyitä. Joten menin sitten ja annoin sen itseäni neljä vuotta vanhemmalle (ja silloin myös mielestäni aivan mielettömän komealle) kundille. Ja luonnollisestikin se jätti minut seuraavana aamuna. Tänä päivänä sellaista kundia kutsuttaisiin termillä  pelimies.

Sitten tuli koitti kesä jonka jälkeen menisin lukion kolmannelle luokalle ja aloittaisin abi-vuoteni. Paras ystäväni oli vöhkännyt joulusta asti, että juhannuksena lähtisimme Virroille Rantarockiin. Se oli sen ajan RMJ. Kovasta hössötyksestä huolimatta meidän kävi niin, että emme saaneet lippuja kyseisille festareille vaan jouduimme tyytymään Porissa järjestettäville pienemille juhannuskinkereille johon kuitenkin odotettiin monta kymmentätuhatta kävijää ja esiintyjinäkin taisi olla sen ajan kovimpia nimiä. Jopa Renny Harlinkin oli luvannut tuoda amerikanmorsmaikkunsa Geenan näytille juhannusta viettävien nuorten humalaisten iloksi.

Ennen matkaa pakattiin mukaan kauheat tavaramäärät, tarkoituksena oli kuitenkin olla paikan päällä 4 päivää. Ostettiin jopa uusi telttakin joka tosin hajosi ensimmäisenä yönä festareilla ollessa. Ruoaksi kelpuutettiin säilykeananasta monta purkkia ja muutama hedelmä. Juotavat näyttelivät isompaa roolia sen juhannuksen ravintoympyrässä. Siihen aikaan Alko myi vielä magnum-kokoisia megalekoja Golden Capin siideriä ja niitä lekoja sitten hamstrattiin mukaan useita. Osa porukasta kun oli jo täyttänyt 18, ei ollut mikään ongelma saada juotavia reilusti mukaan.

Saavuttuamme festarialueelle ja saatuamme pystytettyä leirin, lähdimme kiertämään ja katselemaan mitä ympäristö tarjosi. Festaritunnelma oli korkealla ja siellä täällä soi musiikki jonkun autostreoista, sen kesän hittejä. Ilmassa tuoksui savu, metsä, pihka, makkara, bajamajat, viina. Ne olivat ensimmäiset festarini ja imin itseeni sitä tunnelmaa täysillä. Humalluin pikkuhiljaa siideristä. Nauroimme ja pelleilimme ystäväni kanssa. Nautimme poikien huomiosta. Rinnassa oli koko ajan tunne, että löydänkö täältä rakkauden.

Päätimme siirtyä leirialueelta rantaan jossa oli esiintymislava. Ystäväni halusivat mennä kuuntelemaan Hausmyllyä joka aloitteli siellä settiään. Sanoin, että käyn ensin vessassa. Bajamajassa istuessani kuulin, että ystäväni juttelee joidenkin poikapuolisten kanssa ulkopuolella. Koitin höristää korviani oliko kyseessä jokin tutumpi jengi mutta kovin vieraalta kuulostivat. Tulin ulos vessasta ja silloin sydämeni löi epätahtiin. Edessäni seisoi poika jonka silmät lumosivat minut heti. Ystäväni nojaili jo tuttavallisesti tämän söpösilmän kaveriin. Jokin uskomaton voima veti minua tätä ihanaa poikaa kohden. Kävelin pokkana hänen luo ja ojensin käteni: "Moi, mä oon Riina". Käteeni tartuttiin lämpimästi : "Moi, mä olen Petteri".