Se kesä meni kolisten, niinkuin laulussakin lauletaan. Petteri ja minä olimme erottamattomat. Jos jouduimme olemaan päivän verrankin erossa, se tuntui tuskalta. Sain häneltä 18-vuotislahjaksi sormuksen jota kannoin vasemmassa nimettömässäni. Mitään virallisia kihloja emme vaihtaneet, mutta sormus merkitsi minulle niin paljon, että jollain tasolla ajattelin meidän olevan kihloissa. Ja minua ei yhtään haitannut vaikka ihmiset niin olettivatkin.

Ystäväni tutustuivat myös Petteriin ja pitivät hänestä. Petteri oli hyvin hauska seuramies, sosiaalinen, ystävällinen, asiallinen. Kaikki pitivät hänestä ja ystävät iloitsivat minun onnesta, tiesiväthän he monet että olin kaivannut itselleni poikaystävää. Nyt olin sellaisen saanut ja ihmettelin päivittäin melkein ääneen, miten minulla kävi niin uskomattoman hyvä tuuri, että löysin juuri Petterin, joka oli kuin kultakimpale.

Ainoa asia joka minua ja Petteriäkin häiritsi oli hänen vanhempiensa suhtautuminen minuun. Petteri oli ainoa lapsi ja asui tosiaan vielä vanhempiensa luona. Hänen äitinsä oli selkeästi alistunut ja vailla omaa tahtoa, mutta toisaalta kuitenkin hyvin katkera ja teräväkielinen. Isä puolestaan oli hyvin tylyn oloinen ja usein myös pahalla tuulella. Alkoholikaan ei ollut vieras aine siinä talossa. Petterin isä kallisti pulloa tämän tästä ja jos selvinpäinkin oli hyvin tyly, niin vasta viinapäissään sitä olikin. Petterin äiti selvästikin kärsi tilanteesta ja varmasti haki turvaa pojastaan jollain tasolla. Toivoi tietenkin ettei poika ikinä löytäisi naista ja muuttaisi pois kotoa vaan asuisi siellä hänen turvanaan hamaan tulevaisuuteen asti.

Minä astuin siis suoranaisesti miinakentälle täysin haavoittuvana. Ensin aluksi luulin, että minusta pidetään, mutta aika pian selvisi, että näin asia ei ole. Kävimme Petterin kanssa keskusteluja miksi hänen vanhempansa olivat minua ja seurusteluamme niin vastaan ja emme silloin keksineet mitään järkevää syytä. Näin vuosia myöhemmin olen vasta yhdistänyt palasia yhteen ja oppinut ymmärtämään, että miksi minä olin muka jonkin uhka heille.

Petterin äiti teki kaikkensa, että minulla olisi mahdollisimman paha mieli. Hän varmaan kuvitteli, että pystyisi ilkeilemään minut pois Petterin elämästä. Jos jäin hänen kanssa hetkeksikin kahden, se nainen sivalsi heti jotain piikikästä tai pahansuopaa. Sain kuulla olevani ylipainoinen (mitä en todellakaan edes ollut) ja ruma. Oli naapurillensakin kuulemma selittänyt kovaan ääneen, että "tahtoisin miniän jonka kanssa kehtaisi mennä teatteriin tai vaikka ostoksille, mutta miniäkokelas on niin ruma, ettei sen kanssa kehtaa liikkua missään julkisesti." On sanomattakin selvää, että tuollaiset sanat loukkasivat ja syvästi. Olin muutenkin taistellut itsetuntoni kanssa teini-iästä lähtien, ei mistään sen kummemasta syystä, mitä nyt jokainen teinityttö kriiseilee ulkonäkönsä kanssa. Olin ihan normaalivartaloinen, pisamanaamainen, punahiuksinen tyttö. Mutta jostain syystä Petterin äiti päätti iskeä kovilla panoksilla ja kritisoi ulkonäköäni todella rankalla kädellä.

Petteri otti eräätkin kerrat yhteen äitinsä kanssa, koska epäilemättä se nainen haukkui minua myös hänelle suoraan. Myös Petterin isä antoi minun ymmärtää, että en olisi kovin tervetullut siihen taloon. Kerran viinapäissään sain kauheat vihat päälleni ja silloin Petteri huusi vanhemilleen, että mikä Riinassa on vikana? Vastaukseksi tuli jotain täysin asiatonta ja he vetosivat yhteen ääneen siihen, että Petteri on liian nuori seurustelemaan. En meinannut uskoa korviani! Liian nuori? Minähän olin 3 vuotta Petteriä nuorempi ja minäkin olin jo täysi-ikäinen, 18 vuotta täyttänyt. Petteri oli 21, täyttäisi kohta 22. Aikuinen mieshän se oli jo! Mutta hänen vanhemmat olivat toista mieltä, ainakin sanoivat niin. Tosiasiassa he yrittivät pitää kynsin hampain ainokaisestaan kiinni. Petteri oli kova tekemään hommia kotona, autteli pihatöissä ja pienissä korjaustöissä. Talvisin kolasi lumet ja syksyisin haravoi pihan. Vaikka olin nuori enkä vielä kaikesta ymmärtänyt, minua kuitenkin suututti se, että Petterin vanhemmat tuntuivat välillä pitävän poikaansa pelkkänä kotiorjana. Petteri teki kotihommia kun isänsä oli siinä kunnossa ettei itse kyennyt. Siis umpihumalassa.

Kun olimme seurustelleet yli puoli vuotta ja ylioppilaskirjoitukseni alkoivat olemaan ohitse, aloimme haaveilemaan omasta, yhteisestä kodista. Minun vanhempani puolsivat meidän haaveitamme ja suhtautuivat meihin muutenkin aivan erillä lailla kuin Petterin vanhemmat. Olin kertonut vanhemmilleni sekä ystävilleni Petterin vanhempien häiritsevästä käytöksestä ja sain sympatiat puolelleni. Petteri oli myös minun puolellani ja pyyteli tämän tästä anteeksi vanhempiensa käytöstä. Tuntui niin pahalta, koska olimme niin onnellisia yhdessä ja sitten meidän onni yritettiin rikkoa. Me emme paljon viettäneet aikaa Petterin kotona vaan olimme enimmäkseen meillä. Hänen vanhemmat tietysti huomasivat tämän ja olivat katkeria kun poika oli paljon poissa kotoa eikä kukaan tehnyt töitä heidän puolestaan.

Jossain vaiheessa Petterin vanhempien omistushalu meni aivan liian pitkälle. He alkoivat soitella vanhemmilleni uskomattomia haukkumispuheluita ja tulivatpa kerran kotiovemme taaksekin riehumaan, syystä että Petteri oli ollut meillä viikonlopun yli. Meno oli aivan mielisairasta ja Petteri häpesi erittäin paljon vanhempiensa puolesta. Minun vanhempani olivat suhteellisen järkyttyneitä ja lohduttivat meitä kuitenkin, että he eivät ainakaan olleet meidän seurustelua vastaan millään lailla.

Aika pian tuon ovelle riehumisen jälkeen saimme hankittua kerrostalokaksion ensimmäiseksi yhteiseksi kodiksemme. Asunto oli äitini työpaikan vanhoja työsuhdeasuntoja ja niissä oli todella alhainen vuokra. Ainoa ikävä asia oli, että asunto sijaitsi vähän kyseenalaisessa kaupunginosassa. Se oli sen kaupungin suurimpia lähiöitä ja isoissa lähiöissä on aina ne omat ongelmansa. Tosin vuosien saatossa alue oli rauhoittunut emmekä kokeneet Petterin kanssa muuttoa sinne mitenkään pahaksi. Päinvastoin! Oli ihana saada ensimmäinen oma koti.

Muutimme viikkoa ennen lakkiaisiani. Asunto oli tilava kaksio, meitä ei edes häirinnyt se seikka, että keittiössä oli myrkynvihreät kaapit ja oranssi katto! Sisustimme oman kotimme niin viihtyisäksi kuin mahdollista. Äitini ja tätini sekä isoäitini keräsivät meille omista kaapeistaan kippoja ja kuppeja, kulhoja, patoja ja pannuja. Huonekaluista uutena ostimme sängyn ja sohvaryhmän joka näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä rumin sohvaryhmä ikinä mutta silloin se oli maailman upein ja ennenkaikkea oma! Äitini ompeli meille verhot joka huoneeseen ja autteli meitä monessa asiassa. Petterin vanhemmat eivät tehneet mitään, luonnollisestkin he eivät kannattaneet tätä yhteenmuuttoa mitenkään. Kutsuimme heidät kahville kun olimme saaneet kaiken kuntoon. Omilta vanhemmiltani olimme saaneet uuden imurin sekä ison kasan lakanoita, pyyheliinoja, pöytäliinoja ja kaikkea mahdollista pientä tavaraa. Kun Petterin vanhemmat saapuivat ensimmäistä kertaa kylään, he toivat meille kynttilän! Tavallisen punaisen pöytäkynttilän! Ja silloin oli kesä!Melkein jo etukäteen arvasinkin, että leipomukseni olivat kamalan makuisia heidän mielestään ja kotimme oli kaikkea muuta kuin viihtyisä. Sainkin kuulla miten rumasta kankaasta verhot olivat tehty ja millaiset niiden olisi pitänyt olla. Kahviakin keitin väärin ja olinkohan osannut tiskata kahvikuppejakaan kunnolla. Odotin vain, että heidän vierailu olisi lyhyt ja pääsisimme viettämään Petterin kanssa kahden keskistä aikaa omassa kodissamme. Purin melkein kieleeni etten sanonut takaisin jotain tosi pahaa niille kahdelle.

Yhteiselo sujui hyvin, minä pääsin erääseen vaateliikkeeseen töihin ja Petteri sai töitä kunnantalolta jossa hän toimi vahtimestarina. Rahaa ei ihan liiaksi asti ollut, mutta pärjäsimme ihan kivasti. Päätin pitää välivuoden opiskeluissa ja tehdä töitä.

Kesä oli kauneimmillaan ja juhannus läheni. Se olisi meidän vuosipäivä. Odotin innoissani juhannusjuhlia, olimme sopineet, että lähdemme ystäviemme mökille isolla porukalla. Ennen mökille lähtöä pakatessamme tavaroita Petteri oli ilmeisen hermostunut. Kysyin monta kertaa, että mikä on vialla, mutta sain vakuutteluja että kaikki on hyvin. En ihan uskonut ja koko automatkan mökille minua vaivasi Petterin outo käytös. En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisena, jotenkin etäisenä ja hiljaisena. Yleensä hän oli puhelias ja eloisa.

Perillä mökillä purimme matkatavarat mökkiin ja pojat menivät porukalla laittamaan saunan lämpiämään. Jäin tyttöjen kanssa mökin terasille ottamaan siideriä ja taisin siinä huomaamattani sanoa ääneen jotain Petterin oudosta käytöksestä. Tytöt vakuuttivat minulle, etteivät he olleet huomanneet mitään poikkeavaa. Koitin olla ajattelematta asiaa ja keskityin nauttimaan kesäsäästä ja kylmästä siideristä.

Myöhemmin illalla kun olimme saunoneet, uineet ja syöneet kunnolla, aloimme kokoamaan kokkoa kasaan. Siideri vaikutti päässä ja kaikilla oli mukavaa. Petterikin oli silmin nähden rennompi ja ajattelinkin helpottuneena, että se taisi olla vain jotain ohimenevää stressiä.  Kokko leimahti upeasti palamaan ja ihailimme sitä porukalla. Yht'äkkiä huomasin, että kaikilla ympärillä olevilla oli kuoharilasit kädessä ja muikea ilme naamalla. Katsoin Petteriin kysyvästi ja sillä hetkellä hän kaivoi taskustaan pienen kotelon, avasi sen ja sen sisällä kimmelsi kaksi sileää kultaista sormusta.  Suu auki tuijotin vuoroin Petteriä vuoroin sormuksia enkä ollut uskoa silmiäni. Siinä lämpimässä kesäyössä sitten Petteri pujotti sormuksen sormeeni ja minä pujotin sormuksen hänen sormeensa. Ystävät hurrasivat ympärillä ja ruiskuttivat kuoharia päällemme kuin F1-kisoissa konsanaan. Suutelimme kuoharisateessa onnellisina.

Sinä hetkenä tunsin olevani maailman onnellisin ja rakastunein ihminen. Mikään ei rikkoisi tätä onnea. Eihän?