Petteri lumosi minut täysin. Olimme täysin erottamattomat neljän päivän ajan festareilla. Kävipä vielä niinkin hienosti, että asuimme samalla suunnalla, välimatkaa kotiemme välillä oli vain 15 km. Petteri oli minua 3 vuotta vanhempi, juuri armeijasta keväällä päässyt.

Tutustuessamme toisiimme paremmin sen juhannuksen aikana, tunsin, että tässä on mies kenen kanssa haluaisin elämäni viettää. Se oli semmoista 18-kesäisen tytön hullua hullaantumista. Mutta kyllä Petteriäkin vietiin. Suurin osa festareiden tarjoamasta annista meni aivan ohitse kun kyhnäsimme teltassa kahden kesken. Jälkeenpäin kuulimme, että lavalla oli käynyt monta yllätysesiintyjää ja viihdyttäjää, kaikki oli autuaasti mennyt ohi kun nyhväsimme huulistamme kiinni toisissamme.

Päätimme, että juttu saisi jatkua vielä kotikylilläkin. Vaikka Petteri vastasi tunteisiini ja oli selvästikin ihastunut minuun, pelkäsin että kun jätän festarialueen taakseni, Petteri unohtaa minut. Koko kotimatkan ajattelin vain häntä. Minulla oli poikaystävä. Vihdoinkin! Ihanaa! Kyllästytin ystäväni varmaan tylsyyskuoleman partaalle jauhaessani vain Petteristä koko matkan. Tsemppasivat kuitenkin minua kun epäröin jatkosta, että varmasti kuulen vielä miehestä, olihan se "varastanut" heidän ystävänsä neljäksi päiväksi telttaan ja koko juhannus oli mennyt sitten siinä. Ystävät saivat juhlia ilman Riinaa keskenään.

Kotiin päästyäni kerroin heti äidille, että nyt olen löytänyt ihanan pojan. Elimme aikaa ennen kännyköitä ja nettiä, joten olin antanut Petterille lankapuhelinnumeromme. Perheessämme oli yksi ainoa lankapuhelin, tupakeittiössämme jossa hääräsi yleensä koko perhe yhtäaikaa. Siinä kohtaa pystyin heittämään hyvästit yksityisille kuhertelupuheluille. Aina oli joku korva kuulemassa.

Panikoin koko alkuillan huoneessani ja höristin korviani tämän tästä, että soiko puhelin. Se oli piinaavaa! Mutta sitten illempana keittiön suunnalta kuului:

-Riinaaaa, Petteri soittaa

Sydän vatkasi tyhjää ja jalat menivät makaroniksi. Petteri soittaa. Se siis halusi puhua mun kanssa. Sitten iski pakokauhu, jos se soittaakin ja sanoo, että ei haluakaan nähdä minua enää. Tämmöistä tavallista lukiotyttöä. Oliko minussa mitään mielenkiintoista.

Menin ristiriitaisin mielin puhelimeen.

-Riina

-Petteri moi. Mä pääsin kans nyt kotiin, soitin heti.

-Kiva juttu  (suuni oli kuiva ja kädet hikosivat niin ettei luuri meinannut kädessä pysyä, ulosantini oli naurettavan heikkoa)

-Menikö sun kotimatka hyvin?

-Meni joo, kaverit kuittaili kun mua ei näkynyt koko jussina niiden kanssa

-Hah, taisin omia sut aika hyvin itselleni, Petteri nauroi.

-Joo, mutta ei kyllä haitannut yhtään.

-No mitäs jos nähtäisiin joku päivä?

Tässä vaiheessa olisin voinut tanssia ripaskaa pöydällä! Se olikin tosissaan mun kanssani, jes!

-Ilman muuta, mä olen töissä huomenna, mutta nähtäiskö sen jälkeen? Vaikka klo 17? Tuutko meille?

Kysymyksiä tulvi suustani kuin ammuttuna. Innokkuuteni oli hyvin läpinäkyvää, mutta en välittänyt siitä.

-Juu, mä tulen viiden jälkeen, tuutko vastaan bussipysäkille?

-Tottakai!

Petteri asui myös vanhempiensa luona vielä niinkuin minäkin omien vanhempieni kanssa. Tosin oli suunnitellut armeijasta päästyään, että hankkii töitä ja oman asunnon. Hän oli päässyt eräälle kuntosalille saliohjaajaksi, se oli tavallaan kesätyö, mutta melkoisen mieluinen koska Petteri treenasi mielellään ja työ kuntosalilla tietysti sisälsi luontaisetuja treenauksen suhteen. Minä olin myös kesätöissä, kunnantalolla toimistopuolella. Siellä ei paljoakaan tapahtunut ja päivät menikin osittain tietokonepasianssin seurassa.

Olin sinä päivänä töissä kuin tulisilla hiilillä. Työkaveri oli armollinen ja päästi minut kotiin hieman aikaisemmin, poljin polkupyörälläni ennätysvauhtia kotiin ja aloin valmistautua iltaan.

Lähdin hyvissä ajoin vastaan Petteriä bussipysäkille, myöhästyä ei sopisi missään nimessä! Bussi tuli ja sieltä ulos astui niin komeana ja ihanana mun oma poikaystäväni! Hänellä oli (sen ajan muodin mukaisesti) vaaleansiniset farkut ja valkoinen t-paita. Tukka oli leikattu jenkkisiiliksi (kyllä, myös tämä oli kuuminta hottia silloin). Halasimme pitkään, olipa ihana olla toista taas lähellä. Petteri tuoksui hyvältä ja imin itseeni hänen läsnäoloaan.

Kävelimme käsi kädessä kotiini ja esittelin hänet äidilleni ja isälleni ja näin heti, että vanhempani tykkäsivät. Petteri oli urheilullinen, hyväkäytöksinen, rauhallinen, kertakaikkiaan rehti nuorimies. Oikea unelmavävy.

Vuosien kuluttua selvisi, että asia ei todellakaan ollut niin.