Kuten arvata saattoi Petterin vanhemmat saivat tolkuttomat raivarit kihlauksemme takia. Petterin äiti itki hysteerisesti ja huusi ääneen "miten hänen pahin pelkonsa oli käynyt toteen". Se tuntui aivan järjettömältä, miksi ne ihmiset vihasivat minua noin paljon? Ainoa "synti" jonka olin heitä vastaan tehnyt oli se, että olin alkanut seurustelemaan heidän poikansa kanssa ja mielestäni (ja monen muunkin mielestä) se on aivan normaali asia kahden nuoren välillä. Minä olin hämmentynyt siitä miksi minua vastaan oltiin niin kauhean paljon. Olin todella kunnollinen tyttö ollut aina, tottahan nyt kavereiden kanssa oli tullut pyörittyä kaupungilla viikonloppuisin, mutta mihinkään viinaa vahvempaan en ollut koskaan koskenut. Tupakkaa joskus poltin muutaman siiderin jälkeen ja sitä siideriäkin kului todella vähän. Kaiken kaikkiaan olin aivan tavallinen tyttö joka tuli aivan tavallisesta (uusio)perheestä.

Emme kuitenkaan lannistuneet Petterin vanhempien proteisteista vaan pysyimme yhdessä ja olimme onnellisia. Petteri katkaisi välit jossain vaiheessa kotiinsa melkein kokonaan, se kävi hänelle myös hyvin raskaaksi, koska olinhan minä kuitenkin hänen avovaimonsa ja rakas hänelle.

Elämä soljui eteenpäin omalla painollaan ja meni vuosi meni toinenkin. Olin jäänyt vaateliikkeeseen töihin pidemmäksi aikaa ja huomasin yht'äkkiä, että lukiosta pääsystä alkoi olemaan aikaa. Halusin opiskella ja saada kunnollisen ammatin enkä vain jämähtää myyjäksi. Petteri oli saanut vakituisen työpaikan eräästä tukkuliikkeestä jossa hän toimi kuorma-autokuskina ja varastomiehenä ja piti työstään. Olimme muuttaneet uudempaan asuntoon viereiselle paikkakunnalle ja elämä hymyili. Päätin hakea opiskelemaan ja samoihin aikoihin kypsyi ajatus naimisiinmenosta. Olimme olleet yhdessä melkein 3 vuotta kun meidät vihittiin avioliittoon. Minä olin 21-vuotias ja Petteri 24-vuotias. Pidimme isot häät jossa oli paljon ystäviä ja sukulaisia paikalla. Petterin vanhemmatkin tulivat paikalle vaikka ensin olivat uhanneet jättää Petterin perinnöttömäksi jos tämä menisi naimisiin kanssani. Silläkin uhalla Petteri halusi minut vaimokseen.

Itse hääjuhla oli mukava illanvietto, tuore anoppini ja appiukkoni istuivat koko illan kuin myrkyn nielleinä pöydässään ja loppuillasta anoppini kävi sanomassa minun vanhemmilleni miten paljon hän toivoo tämän liiton epäonnistuvan. Onneksi vanhempani olivat niin tottuneet näihin sutkautuksiin Petterin vanhempien puolelta joten se osattiin sivuttaa vaan taas yhtenä tökeryytenä.

Häiden jälkeen lähdimme viikoksi Espanjaan häämatkalle. Nautimme etelän lämmöstä ja toisistamme. Kaikki oli niin hyvin, minä olin maailman onnellisin nainen. Olin saanut puolisokseni hyvän miehen joka puolusti minua ja seisoi tukenani. Ainoa asia mikä tavallaan häiritsi minua oli se, että Petteri ei koskaan oikein osoittanut tunteitaan kunnolla. Vasta parin viinapaukin jälkeen hän saattoi ottaa minua kiinni kädestä julkisella paikalla tai antaa jopa suukon. Muuten hän ei koskaan ainakaan julkisesti näyttänyt tunteitaan ja kahdenkeskenkin oli vähän varauksellinen. Olin itse niin nuori etten ymmärtänyt siinä olevan mikään epäkohta. Ajattelin vain, että tämmöisiä ne miehet kaiketi sitten ovat. Petteri kuitenkin oli ensimmäinen vakava suhteeni joten mitään vertailupohjaa ei pahemmin ollut. Joskus meille tuli kinaa siitä kun halusin huomiota ja Petteri ei sitä tarpeeksi antanut. Joskus ne kinat paisuivat ihan huudoksi asti ja minä saatoin painua ulos ovet paukkuen. Mutta muuten meillä oli hyvin onnellista ja auvoista.

Kerran sitten kun olimme olleet naimisissa noin vuoden, meille tuli jotain sanomista kotona ollessamme. Silitin puhtaita pyykkejä olohuoneessa ja Petteri oli keittiössä. Hän teki mielellään ruokaa ja siksi hääräsikin keittiössä mielummin kuin minä. Siinä samalla juttelimme jotain ja sanoin epähuomiossa jotain minkä Petteri kuuli väärin. Hän tuli keittiöstä ja kysyi vihainen ilme naamallaan, että "mitä sä sanoit?" Olin aivan hämmästynyt miksi Petteri oli niin vihaisen oloinen! Toistin mitä olin sanonut ja Petteri alkoi väittää kovaan ääneen etten ollut alunperin niin sanonut hänelle. Väitin vastaan ja Petteri väitti vastaan. Lopulta hermostuin ja sanoin painokkaammin, että "antaa olla, en jaksa riidellä" ja yritin lähteä pois huoneesta. Silloin Petteri nappasi minua kiinni käsivarresta ja puristi lujaa. Hänen kasvonsa olivat ihan kalpeat ja silmät tuijottivat minua lasittuneina. Pelästyin, koska en ollut Petteriä nähnyt ikinä sellaisena ja yritin irroutautua hänen otteestaan, mutta turhaan. Petteri kovensi otettaan ja käsivarteeni alkoi sattua jo melkoisesti. Hän tuijotti minua ja sihisi hampaidensa välistä minulle "että älä luulekaan, että pääset tästä näin vähällä". Ennen kuin ehdin reagoida siihen mitenkään, tunsin miten ensimmäinen isku osui kasvoihini. Kaaduin lattialle ja päässäni humisi. Tunsin lämpimän tunteen silmäkulmassa ja näkökenttä meni sumeaksi verestä. Koskin kädellä kasvojani ja sormet menivät verisiksi. Katsoin Petteriin joka katsoi minuun kasvot kalpeina. Yritin nousta mutta olin niin jähmettynyt kauhusta etten kyennyt liikkumaan kunnolla. Näin miten Petteri otti silitysraudan käteensä ja lähestyi minua, jostain kummasta sain voimaa ja pääsin ylös lattialta. Olin kauhunsekaisessa tilassa ja näin miten Petteri yritti huitaista minua silitysraudalla, väistin ja päästin pakenemaan pois olohuoneesta, juoksin makuuhuoneeseen ja löin oven kiinni perässäni. Petteri juoksi perässäni ja potki ovea ja huusi "päästä mut sinne tai mä tulen tästä ovesta läpi". Mielessäni pyöri sata ajastusta ja kysymystä, miksi Petteri oli suuttunut noin kovin? Miksi hän löi minua? Miksi? Miksi? Miksi?

Pelkäsin aivan hirvittävän paljon ja ajattelin mielessäni, että jos Petteri pääsee makuuhuoneeseen, tappaako hän minut vai mitä aikoo. Lopulta hän lopetti huutamisen ja äänensävy alkoi muuttua rauhallisemmaksi, lopulta kuulin miten Petteri itki oven takana. Minua pelotti edelleen, silmäkulmani vuoti verta ja tunsin miten koko kasvoja kuumotti. Jossain sekavassa mielentilassani ajattelin, että minun on pakko avata ovi Petterille. Ja varovasti avasin oven, Petteri istui eteisen lattialla, pää painuksissa ja itki. Hän itki niin, että koko ruumis vavahteli. Kävelin hänen luo ja hän katsoi minuun ja alkoi itkeä vielä kovemmin. Polvistuin hänen viereensä ja Petteri otti minusta kiinni ja puristi lujaa itseään vasten, itkun seasta kuulin miten hän sopersi korvaani "anna anteeksi rakas, anna anteeksi, anna anteeksi". Katsoin häntä ja hän oli aivan lohduttoman näköinen. En sanonut mitään, en kyennyt. Petteri toisteli anteeksipyyntöä korvaani. Hetken siinä oltuamme, nousin ylös ja menin kylpyhuoneeseen puhdistamaan kasvojani. Peilistä minua tuijotti nainen jolla oli silmäkulma nirhaantunut auki, kuivunutta verta oli otsassa ja poskella. Silmä oli melkein muurautunut umpeen. Näytin aivan hirveältä. Minua itketti. Puhdistin ruhjeet ja laitoin laastarin silmäkulman nirhaumaan. Tulin ulos kylpyhuoneesta ja menin keittiöön missä Petteri istui.

-Mä en tajua Riina, mikä muhun meni. Mun päässä vaan sumeni, korvissa kohisi ja näkökenttä meni hämäräksi...mä satutin sua...mä en anna tätä ikinä anteeksi itselleni. Petteri sopersi ja alkoi taas itkeä.

-Mä en osaa sanoa sulle nyt oikein mitään..mä olen ihan järkyttynyt oikeesti. Muhun sattuu. Sain sanottua Petterille.

Petteri nyökkäsi ja oli hiljaa. Painoi silmänsä kiinni ja nojasi otsallaan käsiinsä jotka oli ristinyt.

Kasvojani särki ja mietin mielessäni miksi tosiaan näin oli käynyt? Voisinko antaa tämän anteeksi? Olin nuoresta asti toitottanut kaikille miten "minua ei koskaan yksikään mies lyö eikä petä". Ja nyt minua oli lyöty. Asiat eivät yht'äkkiä olletkaan enää niin mustavalkoisia. Minun rakas aviomieheni oli tehnyt tämän, eivätkä  minun tunteeni mihinkään seinään olleet kuolleet samalla sekunnilla iskun kanssa. Mitä minä tekisin? Mitä minä selittäisin kaikille miksi näytin siltä kuin näytin? Kysymykset tulvivat päähäni.

Tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että näitä asioita tulisin pohtimaan vielä monet kerrat.