Koitin rakentaa uutta luottamusta Petteriin sen lyömisepisodin jälkeen. Se tuntui vaikealta ja järjenvastaiselta, tuntui pahalta kun rakkain ihminen teki jotain noin kauheaa. Siitä hetkestä oli vaikea päästä yli. Se hetki pyöri mielessä kuin kauhuelokuva.

Olimme keskustelleet Petterin kanssa vakavasti tapahtuman jälkeen. Hän selitti minulle, että oli kuullut minun sanovan jotain solvaavaa hänelle ja hänellä oli noussut raivo joka oli purkautunut ulos väkivaltana. Hänen sanansa pelottivat minua, mutta toistaalta tiesin, että kyseessä on oma tuttu ja turvallinen mieheni, eihän oma mies voisi minua satuttaa! Tämä yksi kerta oli vain paha sattuma, erehdys. Kyllähän ihminen nyt virheitä tekee! Ja minä olen papin edessä luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä..Pitää vain antaa anteeksi.

Näitä ajatuksia hoin itselleni kuin mantraa ja aivopesin itseäni siinä samalla. Olin niin nuori, parikymppinen tyttö vasta, mutta koin että olen jo maailmaa tarpeeksi nähnyt ja nyt olisin valmis olemaan rouva-ihminen ja toivon mukaan pian tulevan myös äidiksi. Jos nyt pääsisin tapaamaan itseni kun olin siinä elämänvaiheessa, ravistelisin itseeni järkeä, kertoisin vähän mitä valintoja kannattaisi tehdä. Mutta en pysty sitä tekemään. Valitettavasti.

Petteri oli tuon tapauksen jälkeen oikea ihanne-aviomiehen perikuva. Sain kukkia tämän tästä ja jalkoja hierottiin iltaisin sohvalla ihan pyytämättä. Käytös oli paikka paikoin jopa niin imelää, että melkein nauratti. Vaikka tilanteessa ei ollut yhtään mitään huvittavaa.

Näki niin selvästi, että toinen yritti ja katui tekoaan. Olin antanut hänelle anteeksi, mutta silti tapaus kummitteli mielessäni. Koitin työntää sitä taka-alalle ja onnistuinkin siinä hyvin kunnes eräs tapahtuma laukaisi taas kaikki muistot pintaan.

Aikaa ensimmäisestä lyönnistä oli kulunut pitkään, melkein 2 vuotta. Olin palannut opiskelemaan ja Petteri oli ylentynyt työpaikallaan varastopäälliköksi. Opiskelin kaupallista alaa pääaineenani kirjanpito. Ala ei ihan ollut lapsuuden haaveita vastaavaa, mutta ajattelin kaupallisen koulutuksen olevan "yleishyödyllinen" joten kävin kiltisti koulua.

Petterin tulot olivat nousseet roimasti ja tulimme ihan mukavasti toimeen. Olimme pyörittäneet ajatusta omakotitalosta ja lopulta löysimme vanhan talon joka oli remontoitu hiljattain mukavaksi. Jotain pieniä juttuja piti tehdä, mutta suurimmat hommat oli jo tehty. Neuvottelimme pankista lainan, teimme talosta tarjouksen ja se meni läpi. Meistä tuli omakotitalon onnelliset omistajat minun ollessa 23-vuotias ja Petterin ollessa 26.

Talon ostaminen osoittautui hyväksi asiaksi, teimme pienen remontin ja sisustimme kotimme oman näköiseksi. Minä laitoin pihaa kauniiksi ja pidimme puutarhassamme mukavia juhlia ystäville. Elämä hymyili ja parin vuoden takainen episodi oli antiikinhistoriaa. Olin sysännyt sen takaraivoni perimmäiseen nurkkaan ja enkä koskaan oikeastaan ajatellut koko asiaa. Silloin sen sattuessa olin jälkeenpäin selittänyt rujoa ulkonäköäni kaikille jollain kömpelyydellä, että olin muka kaatunut kylppärissä ja lyönyt naamani lavuaariin. Se oli mennyt kaikilla läpi. Petteriä kukaan ei epäillyt, koska hän oli niin mukava ja ihana ja sympaattinen. Oikea unelmien aviomies. Omille vanhemmillenikin valehtelin sujuvasti kylpyhuone-äksidentistä ja hekin uskoivat. Petteri oli kietonut heidät pikkurillinsä ympärille ja enkä halunnut rikkoa sitä mielikuvaa Petteristä kenenkään kohdalla. Halusin, että minun miehestäni pidetään. Se olisi ollut tuntunut epäonnistumiselta, ei minun avioliittoni olisi mikään epäonnistunut viritelmä. Ei en antanut sen olla semmoinen.

Kun olimme asuneet noin puoli vuotta talossamme, Petteri lähti ystävänsä kanssa juhlimaan ja minä jäin kotiin itsekseni. Jostain syystä minulle tuli illalla fyysisesti huono olo, pyörytti ja päässä humisi. Minua pelotti olla yksin kotona siinä olotilassa ja soitin Petterille jossain vaiheessa iltaa ja kysyin voisiko hän tulla kotiin, koska minua huimasi edelleen ja olo oli hutera. Kuulin, että hän oli juonut ja he olivat meluisessa baarissa. Petteri sanoi, että tulee kotiin heti kun saa vaan taksin. Jäin siis odottamaan. Puhelun aikana en havainnut Petterissä muuta poikkeavaa kuin sen, että hän oli humaltunut. En osannut yhtään aavistaa mitä oli tulossa.

Noin tunnin kuluttua puhelusta Petteri tuli kotiin ja kolisteli eteisessä kovalla äänellä. Olin olohuoneen sohvalla makoilemassa ja televisio oli auki. Petteri tuli olohuoneen ovelle ja sopersi:

-Mikä helvetin hätä täällä nyt on?

-No ei silleen mikään, mulla on vaan tosi hutera olo, pyörryttää koko ajan enkä oikein uskaltanut olla yksin. Sanoin ja ihmettelin Petterin närkästynyttä äänensävyä.

Nousin ylös sohvalta ja menin Petterin luo. Tunsin voimakkaan viinan tuoksun ilmassa. Petteri olikin enemmän humalassa kuin miltä oli puhelimessa kuulostanut. Huokaisin ja menin Petterin ohi mennäkseni keittiöön. Juuri kun olin astumassa keittiöön tunsin miten hiuksistani otettiin kiinni ja minut vedettiin maahan. Sitten alkoi iskuja sadella, kylkiin, mahaan, joka puolelle. Petteri istui päälleni ja kuristi minua. En saanut henkeä ja pyristelin vastaan kaikin voimin. Petteri oli minua isompi ja voimakkaampi ja olin avain voimaton hänen kanssaan.

-Saatanan ämmä, mitä vittua sä soittelet mulle kun mä olen kaverin kanssa juhlimassa? Häh? VASTAA!

En saanut mitään sanottua, Petteri istui edelleen päälläni ja kädet olivat kurkullani uhkaavasti, ote oli hieman hellittänyt. Lopulta hän nousi ylös ja jätti minut lattialle. En uskaltanut sanoa mitään, en edes pystynyt. Itku poltti silmiäni ja koko vartaloani särki. Minua pelotti.

Petteri katsoi minua ja sanoi:

-Sä olet ihan vitun säälittävä. Vittu mikä ämmä.

Kuka tämä ihminen oli? Missä oli minun mieheni? Miksi tämä toistui taas? Kysymyksiä toisen perään ilman vastauksia.