Kävi siis ilmi, että minun ollessa sairaalassa Petteri oli keksinyt uutta viihdykettä itselleen. Toisen naisen. Kävin pitkiä keskusteluja itseni kanssa olisiko tämä todellakin se elämä mitä halusin. Olin 25-vuotias ja onneton. Peilistä katsoi kaksi suurta silmää joiden ympärillä oli mustat renkaat. Iho oli kalpea. En näyttänyt enää missäänkään määrin hyvältä.

Jatkoin kuitenkin Petterin kanssa. Olin hyvin tiukasti taloudellisesti kiinni hänessä, valitettavasti. Ja meillä oli paljon ystäviä. Mietin niin monta kertaa menettäisinkö ystäväni jos eroaisimme. En halunnut hajottaa tiivistä yhteisöämme. Ihan hölmöähän se oli niin ajatella, mutta niin minä tein.

Tämä toinen nainen oli ollut, Petterin omien sanojen mukaan, vain joku hetken hairahdus, viihdyke. Minä en niellyt sitä selitystä, mutta esitin hänelle että nielin. Tiesin sisimmässäni, että Petteri valehteli minulle ja ties kuinka kauan oli sitä tehnyt. Hän toki vannoi, taas kerran, että enää en ikinä joutuisi kärsimään hänen takiaan.

Taas tuli kesä ja aloin tiedostaa paremmin, että liittoomme alkoi olla ohi jollain tasolla. Menin aika paljon omien naispuolisten ystävieni kanssa omia menojani, kävimme baarissa ja ostoksilla. Petteri teki samaa omien ystäviensä kanssa. Käytännössä katsoen jaoimme saman sukunimen, talon ja vuoteen. Kaikki kipinä oli kuolemassa pois. Elimme normaalien rutiinien kanssa päivästä toiseen eikä kumpikaan sanonut, että halusi lopettaa liiton. Emme paljoakaan edes puhuneet.

Ennen juhannusta eräänä arki-iltana kävimme kaupassa ja matkalla kotiin meille tuli jotain sanomista. Se paisui riidaksi ja kun pääsimme kotiin, huusimme jo täyttä kurkkua toisillemme. Minä purin kauppakasseista tavaroita kaappiin keittiössä ja Petteri huusi vieressäni minulle jotain. Avasin keittiötason alapuolella olevan kaapin ja se ovi osui Petteriä jalkaan. Tahallani en sitä tehnyt niin, että häneen olisi sattunut, mutta hän otti sen niin ja sillä seurauksella, että hän kävi hiuksiini kiinni. Petteri retuutti minua minun pitkistä hiuksistani pitkin keittiötä ja löi minua useita kertoja avokämmenellä kasvoihin. Hakkasi päätäni kaapinoveen. Löi nyrkeillä selkääni, kuristi minua, potki jalkojani. Kaaduin lattialle ja suustani valui veri. Makasin liikkumattomana maassa.

-Vitun ämmä. Luuletko saavasi sääliä. Petteri sanoi ja jätti minut siihen, käveli ovesta vain ulos.

Makasin lattialla ja vartaloani särki. Suussani oli veren teräksinen maku. Olin hakattu, pahemmin kuin koskaan ennen.

En tiedä miten kauan aikaa siinä meni, mutta yht'äkkiä kuulin kuin ulko-ovi kävi.

-Riinaa, oletko sä täällä? Olen koittanut soittaa.

Se oli äitini! Yritin nousta ylös, mutta selkääni koski todella kovin.

-Täällä keittiössä, sain sanottua vaivoin.

Äitini tuli keittiön ovelle ja näki minut. Hänen kasvoiltaan paistoi kauhu.

-Voi rakas lapsi, mitä on tapahtunut, äitini kysyi paniikissa, melkein itkien.

Ajattelin, ettei nyt enää auta selittää mitään valheita. Kerroin,  että Petteri hakkasi minut. Sitten aloin itkemään. Vuodatin 5 minuutissa kaikki kärsimäni hirveydet äidilleni ja se tuntui toisaalta todella helpottavalta. Äiti kuunteli minua kyyneleet silmissä ja otti minut syliinsä.

-Meidän pitää Riina tehdä rikosilmoitus, äiti sanoi.

-Ei, ei, en tee sitä, en voi! Sanoin hätääntyneenä.

-Petteri tappaa minut, en äiti voi tehdä sitä.

Äiti katsoi minua lohduttomana ja halasi minua. Hän auttoi minut ylös lattialta ja auttoi minua puhdistamaan haavat ja vaihtamaan puhtaat vaatteet ylle. Petteriä ei kuulunut kotiin, enkä edes odottanut häntä takaisin. Pysykööt poissa. Vaikka maailmanloppuun asti.

Äiti ehdotti, että tulisin hänen ja isän luo. Äiti auttoi minua pakkaamaan ja lähdin lapsuudenkotiini.

Minun oli pakko päästä tästä suhteesta pois. Minun oli jätettävä Petteri.