Kävi siis ilmi, että minun ollessa sairaalassa Petteri oli keksinyt uutta viihdykettä itselleen. Toisen naisen. Kävin pitkiä keskusteluja itseni kanssa olisiko tämä todellakin se elämä mitä halusin. Olin 25-vuotias ja onneton. Peilistä katsoi kaksi suurta silmää joiden ympärillä oli mustat renkaat. Iho oli kalpea. En näyttänyt enää missäänkään määrin hyvältä.

Jatkoin kuitenkin Petterin kanssa. Olin hyvin tiukasti taloudellisesti kiinni hänessä, valitettavasti. Ja meillä oli paljon ystäviä. Mietin niin monta kertaa menettäisinkö ystäväni jos eroaisimme. En halunnut hajottaa tiivistä yhteisöämme. Ihan hölmöähän se oli niin ajatella, mutta niin minä tein.

Tämä toinen nainen oli ollut, Petterin omien sanojen mukaan, vain joku hetken hairahdus, viihdyke. Minä en niellyt sitä selitystä, mutta esitin hänelle että nielin. Tiesin sisimmässäni, että Petteri valehteli minulle ja ties kuinka kauan oli sitä tehnyt. Hän toki vannoi, taas kerran, että enää en ikinä joutuisi kärsimään hänen takiaan.

Taas tuli kesä ja aloin tiedostaa paremmin, että liittoomme alkoi olla ohi jollain tasolla. Menin aika paljon omien naispuolisten ystävieni kanssa omia menojani, kävimme baarissa ja ostoksilla. Petteri teki samaa omien ystäviensä kanssa. Käytännössä katsoen jaoimme saman sukunimen, talon ja vuoteen. Kaikki kipinä oli kuolemassa pois. Elimme normaalien rutiinien kanssa päivästä toiseen eikä kumpikaan sanonut, että halusi lopettaa liiton. Emme paljoakaan edes puhuneet.

Ennen juhannusta eräänä arki-iltana kävimme kaupassa ja matkalla kotiin meille tuli jotain sanomista. Se paisui riidaksi ja kun pääsimme kotiin, huusimme jo täyttä kurkkua toisillemme. Minä purin kauppakasseista tavaroita kaappiin keittiössä ja Petteri huusi vieressäni minulle jotain. Avasin keittiötason alapuolella olevan kaapin ja se ovi osui Petteriä jalkaan. Tahallani en sitä tehnyt niin, että häneen olisi sattunut, mutta hän otti sen niin ja sillä seurauksella, että hän kävi hiuksiini kiinni. Petteri retuutti minua minun pitkistä hiuksistani pitkin keittiötä ja löi minua useita kertoja avokämmenellä kasvoihin. Hakkasi päätäni kaapinoveen. Löi nyrkeillä selkääni, kuristi minua, potki jalkojani. Kaaduin lattialle ja suustani valui veri. Makasin liikkumattomana maassa.

-Vitun ämmä. Luuletko saavasi sääliä. Petteri sanoi ja jätti minut siihen, käveli ovesta vain ulos.

Makasin lattialla ja vartaloani särki. Suussani oli veren teräksinen maku. Olin hakattu, pahemmin kuin koskaan ennen.

En tiedä miten kauan aikaa siinä meni, mutta yht'äkkiä kuulin kuin ulko-ovi kävi.

-Riinaa, oletko sä täällä? Olen koittanut soittaa.

Se oli äitini! Yritin nousta ylös, mutta selkääni koski todella kovin.

-Täällä keittiössä, sain sanottua vaivoin.

Äitini tuli keittiön ovelle ja näki minut. Hänen kasvoiltaan paistoi kauhu.

-Voi rakas lapsi, mitä on tapahtunut, äitini kysyi paniikissa, melkein itkien.

Ajattelin, ettei nyt enää auta selittää mitään valheita. Kerroin,  että Petteri hakkasi minut. Sitten aloin itkemään. Vuodatin 5 minuutissa kaikki kärsimäni hirveydet äidilleni ja se tuntui toisaalta todella helpottavalta. Äiti kuunteli minua kyyneleet silmissä ja otti minut syliinsä.

-Meidän pitää Riina tehdä rikosilmoitus, äiti sanoi.

-Ei, ei, en tee sitä, en voi! Sanoin hätääntyneenä.

-Petteri tappaa minut, en äiti voi tehdä sitä.

Äiti katsoi minua lohduttomana ja halasi minua. Hän auttoi minut ylös lattialta ja auttoi minua puhdistamaan haavat ja vaihtamaan puhtaat vaatteet ylle. Petteriä ei kuulunut kotiin, enkä edes odottanut häntä takaisin. Pysykööt poissa. Vaikka maailmanloppuun asti.

Äiti ehdotti, että tulisin hänen ja isän luo. Äiti auttoi minua pakkaamaan ja lähdin lapsuudenkotiini.

Minun oli pakko päästä tästä suhteesta pois. Minun oli jätettävä Petteri.

Elin kuin sumussa taas. Petteri oli pyytänyt jälleen kerran anteeksi käytöstään ja tuonut kukkia minulle joka päivä tapahtuman jälkeen. Olin turta, en voinut ymmärtää mistä sellainen viha minua kohtaan kumpusi. Tunteeni olivat sekavat, toisaalta rakastin miestäni ja toisaalta taas olin alkanut vihata. Pelko oli alkanut hallita elämääni pahasti. Takaraivossa jyskytti joka kerran kun Petteri joi, että mitäs jos taas saisin osakseni vihaa ja väkivaltaa.

 

Salasin edelleen asian taitavasti läheisiltäni. Petteri veti hyvän seuramiehen roolia joka kerran ystävien läsnäollessa ja vanhempieni edessä esiintyi unelmien vävypoika. Yritin sinnitellä eteenpäin ja uskoa parempaan huomiseen. Nyt ymmärrän, että se oli turhaa, mutta silloin ajattelin, että josko Petteri muuttuisi. En voinut ajatellakaan eroa, meillä oli asuntolainaa, minulla oli opiskelut kesken, mitä kaikki sanoisi jos me eroaisimme..mitä vanhemmat sanoisi, entä ystävät. En mitenkään voinut harkita eroa, olihan mulla kuitenkin ihan hyvä elämä. Hoin vain itselleni, että jokainen tekee virheitä. Petterikin ja minun vaan piti osata antaa anteeksi.

 

Kului jälleen yksi vuosi ja valmistuin koulusta. Sain töitä pienestä yrityksestä jossa hoidin kirjanpitoa ja muita toimistotöitä. Petteri oli edelleen samassa työpaikassa ja elimme normaalia nuoren pariskunnan elämää. En tiedä teinkö sen alitajuisesti vai miten, mutta pidin huolen aika hyvin siitä, ettemme olleet paljoakaan kahdestaan. Viikonloppuisin meillä oli aina ystäviä kylässä tai olimme itse ystävien luona kylässä. Kahdestaan oleminen oli minulle vaikeaa, järjestin juhlia kotonamme ja kaiken maailman kissanristiäisiä., mitä vain kunhan ympärillä oli ihmisiä. Sain turvani siitä.

 

Vuosituhannen vaihteen jälkeen vuokrasimme ystäväporukan kanssa kolme mökkiä ulkosaaristosta. Kaikki oli taas pitkään ollut hyvin, olimmehan toki välillä riidelleet, mutta Petteri ei ollut menettänyt malttiaan samalla tavalla kuin aikaisempina kertoina. Olin mökkireissusta luottavaisin mielin liikkeellä ja odotin kovin yhteistä viikonloppua ystävien seurassa.

 

Niinkuin mökkielämään usein kuuluu, olutta ja viiniä juotiin, mutta tunnelma oli silti rauhallinen ja mukava. Toisena iltana mökillä kuitenkin helvetti pääsi irti.

Petteri oli koko päivän juonut aikamoisella tahdilla ja olin huomannut hänen käytöksessä pientä vihamielistä virettä. Toivoin kuitenkin mielessäni ettei mitään suurempaa tapahtuisi, eihän Petteri ollut koskaan ystäviemme silmien edessä alkanut riehumaan.

Melko myöhään illalla Petteri sammui sohvalle ja menin herättelemään häntä jossain vaiheessa. Tarkoitus oli paistaa makkaraa takassa ja ajattelin, että hänkin haluaa osallistua siihen. Koskin varovasti hänen olkapäätään ja sanoin rauhallisella äänellä:

 

-Kulta, herää. Aletaan paistaa makkaraa.

 

Yht'äkkiä Petteri pomppasi ylös ja hänen kasvonsa olivat kalpeat. Näin raivon hänen humalaisissa silmissään. Sitten tuli isku, suoraan huuleeni. Veri tirskahti suuhuni ja horjahdin taaksepäin.

Samassa tilassa oli ystäviämme ja he jähmettyivät kivipatsaiksi. Petteri ei tuntunut näkevän ketään muuta kuin minut. Hän tuli huutaen luokseni ja alkoi kuristaa minua.

 

 -Saatanan lehmä, mitä vittua sä tuut mua herättämään! Saatanan huora!

 

En saanut happea, ystävämme repivät Petteriä kimpustani pois. Lopulta Petterin ote hellitti ja minä pääsin irti. Yskin ja haukoin happea, huulestani valui veri ja tunsin miten se alkoi turpoamaan. Kolme miespuolista ystävääme vei riehuvaa Petteriä ulos rauhoittumaan, siinä samalla hän vielä huusi minulle:

 

 -Vitun sairas ämmä, vittu mä tapan sut vielä joku päivä.

 

Jäin mökkiin sisälle ja ystäväni tulivat luokseni, halasivat minua, lohduttivat, olivat järkyttyneitä, shokissa. Kysyivät onko tätä tapahtunut aiemminkin, mikä Petteriä vaivaa.

Valehtelin sujuvasti, taas suojellen Petteriä, ettei ole ikinä ennen tapahtunut mitään tälläistä. Että oma vikani taisi olla kun menin humalaisen unta häiritsemään. Ystäväni olivat aivan hämmästyneitä ja koittivat parhaansa mukaan auttaa minua siinä tilanteessa.

 

Tuntien päästä Petteri palasi mökkiin itkusilmäisenä mukanaan miespuoliset ystävämme. Eräs heistä veti minut syrjään ja kertoi minulle mitä Petteri oli ulkona vielä riehunut. Hän oli myös kiinnostunut oliko tälläistä sattunut aiemmin. Sanoin ettei ollut. Miksi ihmeessä suojelin Petteriä! Miksi? Sanat vain tulivat suustani automaattisesti ja luontevasti. Minussahan se vika oli, ei Petterissä. Selitin vaikka mitä hänen puolustuksekseen. Ystävämme nielivät selitykset jotenkin vaikka näin heistä, että olivat huolissaan minusta ja Petterin pisteet olivat laskeneet roimasti.

 

Kun palasimme kotiin mökiltä, en puhunut Petterille mitään kolmeen päivään. Hän pyyteli taas anteeksi ja itki. Sanoi ettei enää koskaan löisi minua. Tuttuja sanoja jo siinä vaiheessa, mutta silti uskoin ne jollain tasolla. Kyllä tästä vielä noustaan.

 

Riitojemme yhteydessä Petteri oli alkanut huomautella painostani joka oli noussut melko lailla lyhyessä ajassa. Minuakin asia häiritsi ja päätin alkaa laihduttaa. Paino alkoi pudota kovalla vauhdilla ja pian kaikki vaatteeni roikkuivat päälläni. Kun olin laihduttanut puolisen vuotta painoni oli romahtanut jo niin alas, että aloin saamaan pahoja fyysisiä oireita. Vatsaani koski tämän tästä ja ruoka ei sulannut kunnolla. Olin kuin luuranko, mutta silti halusin vielä tiputtaa yhden kilon. Ja sitten vielä yhden. Ja jos yhden vielä.

Lopulta olin vai varjo entisestäni ja läheiseni huomasivat radikaalin muutoksen minussa. Sitten alkoi kovat kivut ja krampit. Jouduin sairaalaan tiputukseen ja minulle kerrottiin, että elimistöni oli niin sekaisin kovasta dieetistä ettei se enää kyennyt sulattamaan normaalia ruokaa oikein. Makasin päiväkausia tiputuksessa ja kovassa lääkityksessä kramppien takia. Petteri ei kertaakaan käynyt katsomassa minua. Olin yksin ja lohduton. Miksi minulle kävi näin?

 

Kun pääsin sairaalasta ja menin kotiin, löysin makuuhuoneestamme korvakorun joka ei kuulunut minulle.

Se oli jälleen yksi uusi isku vasten kasvoja. Miten selviän tästä?

Koitin rakentaa uutta luottamusta Petteriin sen lyömisepisodin jälkeen. Se tuntui vaikealta ja järjenvastaiselta, tuntui pahalta kun rakkain ihminen teki jotain noin kauheaa. Siitä hetkestä oli vaikea päästä yli. Se hetki pyöri mielessä kuin kauhuelokuva.

Olimme keskustelleet Petterin kanssa vakavasti tapahtuman jälkeen. Hän selitti minulle, että oli kuullut minun sanovan jotain solvaavaa hänelle ja hänellä oli noussut raivo joka oli purkautunut ulos väkivaltana. Hänen sanansa pelottivat minua, mutta toistaalta tiesin, että kyseessä on oma tuttu ja turvallinen mieheni, eihän oma mies voisi minua satuttaa! Tämä yksi kerta oli vain paha sattuma, erehdys. Kyllähän ihminen nyt virheitä tekee! Ja minä olen papin edessä luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä..Pitää vain antaa anteeksi.

Näitä ajatuksia hoin itselleni kuin mantraa ja aivopesin itseäni siinä samalla. Olin niin nuori, parikymppinen tyttö vasta, mutta koin että olen jo maailmaa tarpeeksi nähnyt ja nyt olisin valmis olemaan rouva-ihminen ja toivon mukaan pian tulevan myös äidiksi. Jos nyt pääsisin tapaamaan itseni kun olin siinä elämänvaiheessa, ravistelisin itseeni järkeä, kertoisin vähän mitä valintoja kannattaisi tehdä. Mutta en pysty sitä tekemään. Valitettavasti.

Petteri oli tuon tapauksen jälkeen oikea ihanne-aviomiehen perikuva. Sain kukkia tämän tästä ja jalkoja hierottiin iltaisin sohvalla ihan pyytämättä. Käytös oli paikka paikoin jopa niin imelää, että melkein nauratti. Vaikka tilanteessa ei ollut yhtään mitään huvittavaa.

Näki niin selvästi, että toinen yritti ja katui tekoaan. Olin antanut hänelle anteeksi, mutta silti tapaus kummitteli mielessäni. Koitin työntää sitä taka-alalle ja onnistuinkin siinä hyvin kunnes eräs tapahtuma laukaisi taas kaikki muistot pintaan.

Aikaa ensimmäisestä lyönnistä oli kulunut pitkään, melkein 2 vuotta. Olin palannut opiskelemaan ja Petteri oli ylentynyt työpaikallaan varastopäälliköksi. Opiskelin kaupallista alaa pääaineenani kirjanpito. Ala ei ihan ollut lapsuuden haaveita vastaavaa, mutta ajattelin kaupallisen koulutuksen olevan "yleishyödyllinen" joten kävin kiltisti koulua.

Petterin tulot olivat nousseet roimasti ja tulimme ihan mukavasti toimeen. Olimme pyörittäneet ajatusta omakotitalosta ja lopulta löysimme vanhan talon joka oli remontoitu hiljattain mukavaksi. Jotain pieniä juttuja piti tehdä, mutta suurimmat hommat oli jo tehty. Neuvottelimme pankista lainan, teimme talosta tarjouksen ja se meni läpi. Meistä tuli omakotitalon onnelliset omistajat minun ollessa 23-vuotias ja Petterin ollessa 26.

Talon ostaminen osoittautui hyväksi asiaksi, teimme pienen remontin ja sisustimme kotimme oman näköiseksi. Minä laitoin pihaa kauniiksi ja pidimme puutarhassamme mukavia juhlia ystäville. Elämä hymyili ja parin vuoden takainen episodi oli antiikinhistoriaa. Olin sysännyt sen takaraivoni perimmäiseen nurkkaan ja enkä koskaan oikeastaan ajatellut koko asiaa. Silloin sen sattuessa olin jälkeenpäin selittänyt rujoa ulkonäköäni kaikille jollain kömpelyydellä, että olin muka kaatunut kylppärissä ja lyönyt naamani lavuaariin. Se oli mennyt kaikilla läpi. Petteriä kukaan ei epäillyt, koska hän oli niin mukava ja ihana ja sympaattinen. Oikea unelmien aviomies. Omille vanhemmillenikin valehtelin sujuvasti kylpyhuone-äksidentistä ja hekin uskoivat. Petteri oli kietonut heidät pikkurillinsä ympärille ja enkä halunnut rikkoa sitä mielikuvaa Petteristä kenenkään kohdalla. Halusin, että minun miehestäni pidetään. Se olisi ollut tuntunut epäonnistumiselta, ei minun avioliittoni olisi mikään epäonnistunut viritelmä. Ei en antanut sen olla semmoinen.

Kun olimme asuneet noin puoli vuotta talossamme, Petteri lähti ystävänsä kanssa juhlimaan ja minä jäin kotiin itsekseni. Jostain syystä minulle tuli illalla fyysisesti huono olo, pyörytti ja päässä humisi. Minua pelotti olla yksin kotona siinä olotilassa ja soitin Petterille jossain vaiheessa iltaa ja kysyin voisiko hän tulla kotiin, koska minua huimasi edelleen ja olo oli hutera. Kuulin, että hän oli juonut ja he olivat meluisessa baarissa. Petteri sanoi, että tulee kotiin heti kun saa vaan taksin. Jäin siis odottamaan. Puhelun aikana en havainnut Petterissä muuta poikkeavaa kuin sen, että hän oli humaltunut. En osannut yhtään aavistaa mitä oli tulossa.

Noin tunnin kuluttua puhelusta Petteri tuli kotiin ja kolisteli eteisessä kovalla äänellä. Olin olohuoneen sohvalla makoilemassa ja televisio oli auki. Petteri tuli olohuoneen ovelle ja sopersi:

-Mikä helvetin hätä täällä nyt on?

-No ei silleen mikään, mulla on vaan tosi hutera olo, pyörryttää koko ajan enkä oikein uskaltanut olla yksin. Sanoin ja ihmettelin Petterin närkästynyttä äänensävyä.

Nousin ylös sohvalta ja menin Petterin luo. Tunsin voimakkaan viinan tuoksun ilmassa. Petteri olikin enemmän humalassa kuin miltä oli puhelimessa kuulostanut. Huokaisin ja menin Petterin ohi mennäkseni keittiöön. Juuri kun olin astumassa keittiöön tunsin miten hiuksistani otettiin kiinni ja minut vedettiin maahan. Sitten alkoi iskuja sadella, kylkiin, mahaan, joka puolelle. Petteri istui päälleni ja kuristi minua. En saanut henkeä ja pyristelin vastaan kaikin voimin. Petteri oli minua isompi ja voimakkaampi ja olin avain voimaton hänen kanssaan.

-Saatanan ämmä, mitä vittua sä soittelet mulle kun mä olen kaverin kanssa juhlimassa? Häh? VASTAA!

En saanut mitään sanottua, Petteri istui edelleen päälläni ja kädet olivat kurkullani uhkaavasti, ote oli hieman hellittänyt. Lopulta hän nousi ylös ja jätti minut lattialle. En uskaltanut sanoa mitään, en edes pystynyt. Itku poltti silmiäni ja koko vartaloani särki. Minua pelotti.

Petteri katsoi minua ja sanoi:

-Sä olet ihan vitun säälittävä. Vittu mikä ämmä.

Kuka tämä ihminen oli? Missä oli minun mieheni? Miksi tämä toistui taas? Kysymyksiä toisen perään ilman vastauksia.

 

Kuten arvata saattoi Petterin vanhemmat saivat tolkuttomat raivarit kihlauksemme takia. Petterin äiti itki hysteerisesti ja huusi ääneen "miten hänen pahin pelkonsa oli käynyt toteen". Se tuntui aivan järjettömältä, miksi ne ihmiset vihasivat minua noin paljon? Ainoa "synti" jonka olin heitä vastaan tehnyt oli se, että olin alkanut seurustelemaan heidän poikansa kanssa ja mielestäni (ja monen muunkin mielestä) se on aivan normaali asia kahden nuoren välillä. Minä olin hämmentynyt siitä miksi minua vastaan oltiin niin kauhean paljon. Olin todella kunnollinen tyttö ollut aina, tottahan nyt kavereiden kanssa oli tullut pyörittyä kaupungilla viikonloppuisin, mutta mihinkään viinaa vahvempaan en ollut koskaan koskenut. Tupakkaa joskus poltin muutaman siiderin jälkeen ja sitä siideriäkin kului todella vähän. Kaiken kaikkiaan olin aivan tavallinen tyttö joka tuli aivan tavallisesta (uusio)perheestä.

Emme kuitenkaan lannistuneet Petterin vanhempien proteisteista vaan pysyimme yhdessä ja olimme onnellisia. Petteri katkaisi välit jossain vaiheessa kotiinsa melkein kokonaan, se kävi hänelle myös hyvin raskaaksi, koska olinhan minä kuitenkin hänen avovaimonsa ja rakas hänelle.

Elämä soljui eteenpäin omalla painollaan ja meni vuosi meni toinenkin. Olin jäänyt vaateliikkeeseen töihin pidemmäksi aikaa ja huomasin yht'äkkiä, että lukiosta pääsystä alkoi olemaan aikaa. Halusin opiskella ja saada kunnollisen ammatin enkä vain jämähtää myyjäksi. Petteri oli saanut vakituisen työpaikan eräästä tukkuliikkeestä jossa hän toimi kuorma-autokuskina ja varastomiehenä ja piti työstään. Olimme muuttaneet uudempaan asuntoon viereiselle paikkakunnalle ja elämä hymyili. Päätin hakea opiskelemaan ja samoihin aikoihin kypsyi ajatus naimisiinmenosta. Olimme olleet yhdessä melkein 3 vuotta kun meidät vihittiin avioliittoon. Minä olin 21-vuotias ja Petteri 24-vuotias. Pidimme isot häät jossa oli paljon ystäviä ja sukulaisia paikalla. Petterin vanhemmatkin tulivat paikalle vaikka ensin olivat uhanneet jättää Petterin perinnöttömäksi jos tämä menisi naimisiin kanssani. Silläkin uhalla Petteri halusi minut vaimokseen.

Itse hääjuhla oli mukava illanvietto, tuore anoppini ja appiukkoni istuivat koko illan kuin myrkyn nielleinä pöydässään ja loppuillasta anoppini kävi sanomassa minun vanhemmilleni miten paljon hän toivoo tämän liiton epäonnistuvan. Onneksi vanhempani olivat niin tottuneet näihin sutkautuksiin Petterin vanhempien puolelta joten se osattiin sivuttaa vaan taas yhtenä tökeryytenä.

Häiden jälkeen lähdimme viikoksi Espanjaan häämatkalle. Nautimme etelän lämmöstä ja toisistamme. Kaikki oli niin hyvin, minä olin maailman onnellisin nainen. Olin saanut puolisokseni hyvän miehen joka puolusti minua ja seisoi tukenani. Ainoa asia mikä tavallaan häiritsi minua oli se, että Petteri ei koskaan oikein osoittanut tunteitaan kunnolla. Vasta parin viinapaukin jälkeen hän saattoi ottaa minua kiinni kädestä julkisella paikalla tai antaa jopa suukon. Muuten hän ei koskaan ainakaan julkisesti näyttänyt tunteitaan ja kahdenkeskenkin oli vähän varauksellinen. Olin itse niin nuori etten ymmärtänyt siinä olevan mikään epäkohta. Ajattelin vain, että tämmöisiä ne miehet kaiketi sitten ovat. Petteri kuitenkin oli ensimmäinen vakava suhteeni joten mitään vertailupohjaa ei pahemmin ollut. Joskus meille tuli kinaa siitä kun halusin huomiota ja Petteri ei sitä tarpeeksi antanut. Joskus ne kinat paisuivat ihan huudoksi asti ja minä saatoin painua ulos ovet paukkuen. Mutta muuten meillä oli hyvin onnellista ja auvoista.

Kerran sitten kun olimme olleet naimisissa noin vuoden, meille tuli jotain sanomista kotona ollessamme. Silitin puhtaita pyykkejä olohuoneessa ja Petteri oli keittiössä. Hän teki mielellään ruokaa ja siksi hääräsikin keittiössä mielummin kuin minä. Siinä samalla juttelimme jotain ja sanoin epähuomiossa jotain minkä Petteri kuuli väärin. Hän tuli keittiöstä ja kysyi vihainen ilme naamallaan, että "mitä sä sanoit?" Olin aivan hämmästynyt miksi Petteri oli niin vihaisen oloinen! Toistin mitä olin sanonut ja Petteri alkoi väittää kovaan ääneen etten ollut alunperin niin sanonut hänelle. Väitin vastaan ja Petteri väitti vastaan. Lopulta hermostuin ja sanoin painokkaammin, että "antaa olla, en jaksa riidellä" ja yritin lähteä pois huoneesta. Silloin Petteri nappasi minua kiinni käsivarresta ja puristi lujaa. Hänen kasvonsa olivat ihan kalpeat ja silmät tuijottivat minua lasittuneina. Pelästyin, koska en ollut Petteriä nähnyt ikinä sellaisena ja yritin irroutautua hänen otteestaan, mutta turhaan. Petteri kovensi otettaan ja käsivarteeni alkoi sattua jo melkoisesti. Hän tuijotti minua ja sihisi hampaidensa välistä minulle "että älä luulekaan, että pääset tästä näin vähällä". Ennen kuin ehdin reagoida siihen mitenkään, tunsin miten ensimmäinen isku osui kasvoihini. Kaaduin lattialle ja päässäni humisi. Tunsin lämpimän tunteen silmäkulmassa ja näkökenttä meni sumeaksi verestä. Koskin kädellä kasvojani ja sormet menivät verisiksi. Katsoin Petteriin joka katsoi minuun kasvot kalpeina. Yritin nousta mutta olin niin jähmettynyt kauhusta etten kyennyt liikkumaan kunnolla. Näin miten Petteri otti silitysraudan käteensä ja lähestyi minua, jostain kummasta sain voimaa ja pääsin ylös lattialta. Olin kauhunsekaisessa tilassa ja näin miten Petteri yritti huitaista minua silitysraudalla, väistin ja päästin pakenemaan pois olohuoneesta, juoksin makuuhuoneeseen ja löin oven kiinni perässäni. Petteri juoksi perässäni ja potki ovea ja huusi "päästä mut sinne tai mä tulen tästä ovesta läpi". Mielessäni pyöri sata ajastusta ja kysymystä, miksi Petteri oli suuttunut noin kovin? Miksi hän löi minua? Miksi? Miksi? Miksi?

Pelkäsin aivan hirvittävän paljon ja ajattelin mielessäni, että jos Petteri pääsee makuuhuoneeseen, tappaako hän minut vai mitä aikoo. Lopulta hän lopetti huutamisen ja äänensävy alkoi muuttua rauhallisemmaksi, lopulta kuulin miten Petteri itki oven takana. Minua pelotti edelleen, silmäkulmani vuoti verta ja tunsin miten koko kasvoja kuumotti. Jossain sekavassa mielentilassani ajattelin, että minun on pakko avata ovi Petterille. Ja varovasti avasin oven, Petteri istui eteisen lattialla, pää painuksissa ja itki. Hän itki niin, että koko ruumis vavahteli. Kävelin hänen luo ja hän katsoi minuun ja alkoi itkeä vielä kovemmin. Polvistuin hänen viereensä ja Petteri otti minusta kiinni ja puristi lujaa itseään vasten, itkun seasta kuulin miten hän sopersi korvaani "anna anteeksi rakas, anna anteeksi, anna anteeksi". Katsoin häntä ja hän oli aivan lohduttoman näköinen. En sanonut mitään, en kyennyt. Petteri toisteli anteeksipyyntöä korvaani. Hetken siinä oltuamme, nousin ylös ja menin kylpyhuoneeseen puhdistamaan kasvojani. Peilistä minua tuijotti nainen jolla oli silmäkulma nirhaantunut auki, kuivunutta verta oli otsassa ja poskella. Silmä oli melkein muurautunut umpeen. Näytin aivan hirveältä. Minua itketti. Puhdistin ruhjeet ja laitoin laastarin silmäkulman nirhaumaan. Tulin ulos kylpyhuoneesta ja menin keittiöön missä Petteri istui.

-Mä en tajua Riina, mikä muhun meni. Mun päässä vaan sumeni, korvissa kohisi ja näkökenttä meni hämäräksi...mä satutin sua...mä en anna tätä ikinä anteeksi itselleni. Petteri sopersi ja alkoi taas itkeä.

-Mä en osaa sanoa sulle nyt oikein mitään..mä olen ihan järkyttynyt oikeesti. Muhun sattuu. Sain sanottua Petterille.

Petteri nyökkäsi ja oli hiljaa. Painoi silmänsä kiinni ja nojasi otsallaan käsiinsä jotka oli ristinyt.

Kasvojani särki ja mietin mielessäni miksi tosiaan näin oli käynyt? Voisinko antaa tämän anteeksi? Olin nuoresta asti toitottanut kaikille miten "minua ei koskaan yksikään mies lyö eikä petä". Ja nyt minua oli lyöty. Asiat eivät yht'äkkiä olletkaan enää niin mustavalkoisia. Minun rakas aviomieheni oli tehnyt tämän, eivätkä  minun tunteeni mihinkään seinään olleet kuolleet samalla sekunnilla iskun kanssa. Mitä minä tekisin? Mitä minä selittäisin kaikille miksi näytin siltä kuin näytin? Kysymykset tulvivat päähäni.

Tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että näitä asioita tulisin pohtimaan vielä monet kerrat.

Se kesä meni kolisten, niinkuin laulussakin lauletaan. Petteri ja minä olimme erottamattomat. Jos jouduimme olemaan päivän verrankin erossa, se tuntui tuskalta. Sain häneltä 18-vuotislahjaksi sormuksen jota kannoin vasemmassa nimettömässäni. Mitään virallisia kihloja emme vaihtaneet, mutta sormus merkitsi minulle niin paljon, että jollain tasolla ajattelin meidän olevan kihloissa. Ja minua ei yhtään haitannut vaikka ihmiset niin olettivatkin.

Ystäväni tutustuivat myös Petteriin ja pitivät hänestä. Petteri oli hyvin hauska seuramies, sosiaalinen, ystävällinen, asiallinen. Kaikki pitivät hänestä ja ystävät iloitsivat minun onnesta, tiesiväthän he monet että olin kaivannut itselleni poikaystävää. Nyt olin sellaisen saanut ja ihmettelin päivittäin melkein ääneen, miten minulla kävi niin uskomattoman hyvä tuuri, että löysin juuri Petterin, joka oli kuin kultakimpale.

Ainoa asia joka minua ja Petteriäkin häiritsi oli hänen vanhempiensa suhtautuminen minuun. Petteri oli ainoa lapsi ja asui tosiaan vielä vanhempiensa luona. Hänen äitinsä oli selkeästi alistunut ja vailla omaa tahtoa, mutta toisaalta kuitenkin hyvin katkera ja teräväkielinen. Isä puolestaan oli hyvin tylyn oloinen ja usein myös pahalla tuulella. Alkoholikaan ei ollut vieras aine siinä talossa. Petterin isä kallisti pulloa tämän tästä ja jos selvinpäinkin oli hyvin tyly, niin vasta viinapäissään sitä olikin. Petterin äiti selvästikin kärsi tilanteesta ja varmasti haki turvaa pojastaan jollain tasolla. Toivoi tietenkin ettei poika ikinä löytäisi naista ja muuttaisi pois kotoa vaan asuisi siellä hänen turvanaan hamaan tulevaisuuteen asti.

Minä astuin siis suoranaisesti miinakentälle täysin haavoittuvana. Ensin aluksi luulin, että minusta pidetään, mutta aika pian selvisi, että näin asia ei ole. Kävimme Petterin kanssa keskusteluja miksi hänen vanhempansa olivat minua ja seurusteluamme niin vastaan ja emme silloin keksineet mitään järkevää syytä. Näin vuosia myöhemmin olen vasta yhdistänyt palasia yhteen ja oppinut ymmärtämään, että miksi minä olin muka jonkin uhka heille.

Petterin äiti teki kaikkensa, että minulla olisi mahdollisimman paha mieli. Hän varmaan kuvitteli, että pystyisi ilkeilemään minut pois Petterin elämästä. Jos jäin hänen kanssa hetkeksikin kahden, se nainen sivalsi heti jotain piikikästä tai pahansuopaa. Sain kuulla olevani ylipainoinen (mitä en todellakaan edes ollut) ja ruma. Oli naapurillensakin kuulemma selittänyt kovaan ääneen, että "tahtoisin miniän jonka kanssa kehtaisi mennä teatteriin tai vaikka ostoksille, mutta miniäkokelas on niin ruma, ettei sen kanssa kehtaa liikkua missään julkisesti." On sanomattakin selvää, että tuollaiset sanat loukkasivat ja syvästi. Olin muutenkin taistellut itsetuntoni kanssa teini-iästä lähtien, ei mistään sen kummemasta syystä, mitä nyt jokainen teinityttö kriiseilee ulkonäkönsä kanssa. Olin ihan normaalivartaloinen, pisamanaamainen, punahiuksinen tyttö. Mutta jostain syystä Petterin äiti päätti iskeä kovilla panoksilla ja kritisoi ulkonäköäni todella rankalla kädellä.

Petteri otti eräätkin kerrat yhteen äitinsä kanssa, koska epäilemättä se nainen haukkui minua myös hänelle suoraan. Myös Petterin isä antoi minun ymmärtää, että en olisi kovin tervetullut siihen taloon. Kerran viinapäissään sain kauheat vihat päälleni ja silloin Petteri huusi vanhemilleen, että mikä Riinassa on vikana? Vastaukseksi tuli jotain täysin asiatonta ja he vetosivat yhteen ääneen siihen, että Petteri on liian nuori seurustelemaan. En meinannut uskoa korviani! Liian nuori? Minähän olin 3 vuotta Petteriä nuorempi ja minäkin olin jo täysi-ikäinen, 18 vuotta täyttänyt. Petteri oli 21, täyttäisi kohta 22. Aikuinen mieshän se oli jo! Mutta hänen vanhemmat olivat toista mieltä, ainakin sanoivat niin. Tosiasiassa he yrittivät pitää kynsin hampain ainokaisestaan kiinni. Petteri oli kova tekemään hommia kotona, autteli pihatöissä ja pienissä korjaustöissä. Talvisin kolasi lumet ja syksyisin haravoi pihan. Vaikka olin nuori enkä vielä kaikesta ymmärtänyt, minua kuitenkin suututti se, että Petterin vanhemmat tuntuivat välillä pitävän poikaansa pelkkänä kotiorjana. Petteri teki kotihommia kun isänsä oli siinä kunnossa ettei itse kyennyt. Siis umpihumalassa.

Kun olimme seurustelleet yli puoli vuotta ja ylioppilaskirjoitukseni alkoivat olemaan ohitse, aloimme haaveilemaan omasta, yhteisestä kodista. Minun vanhempani puolsivat meidän haaveitamme ja suhtautuivat meihin muutenkin aivan erillä lailla kuin Petterin vanhemmat. Olin kertonut vanhemmilleni sekä ystävilleni Petterin vanhempien häiritsevästä käytöksestä ja sain sympatiat puolelleni. Petteri oli myös minun puolellani ja pyyteli tämän tästä anteeksi vanhempiensa käytöstä. Tuntui niin pahalta, koska olimme niin onnellisia yhdessä ja sitten meidän onni yritettiin rikkoa. Me emme paljon viettäneet aikaa Petterin kotona vaan olimme enimmäkseen meillä. Hänen vanhemmat tietysti huomasivat tämän ja olivat katkeria kun poika oli paljon poissa kotoa eikä kukaan tehnyt töitä heidän puolestaan.

Jossain vaiheessa Petterin vanhempien omistushalu meni aivan liian pitkälle. He alkoivat soitella vanhemmilleni uskomattomia haukkumispuheluita ja tulivatpa kerran kotiovemme taaksekin riehumaan, syystä että Petteri oli ollut meillä viikonlopun yli. Meno oli aivan mielisairasta ja Petteri häpesi erittäin paljon vanhempiensa puolesta. Minun vanhempani olivat suhteellisen järkyttyneitä ja lohduttivat meitä kuitenkin, että he eivät ainakaan olleet meidän seurustelua vastaan millään lailla.

Aika pian tuon ovelle riehumisen jälkeen saimme hankittua kerrostalokaksion ensimmäiseksi yhteiseksi kodiksemme. Asunto oli äitini työpaikan vanhoja työsuhdeasuntoja ja niissä oli todella alhainen vuokra. Ainoa ikävä asia oli, että asunto sijaitsi vähän kyseenalaisessa kaupunginosassa. Se oli sen kaupungin suurimpia lähiöitä ja isoissa lähiöissä on aina ne omat ongelmansa. Tosin vuosien saatossa alue oli rauhoittunut emmekä kokeneet Petterin kanssa muuttoa sinne mitenkään pahaksi. Päinvastoin! Oli ihana saada ensimmäinen oma koti.

Muutimme viikkoa ennen lakkiaisiani. Asunto oli tilava kaksio, meitä ei edes häirinnyt se seikka, että keittiössä oli myrkynvihreät kaapit ja oranssi katto! Sisustimme oman kotimme niin viihtyisäksi kuin mahdollista. Äitini ja tätini sekä isoäitini keräsivät meille omista kaapeistaan kippoja ja kuppeja, kulhoja, patoja ja pannuja. Huonekaluista uutena ostimme sängyn ja sohvaryhmän joka näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä rumin sohvaryhmä ikinä mutta silloin se oli maailman upein ja ennenkaikkea oma! Äitini ompeli meille verhot joka huoneeseen ja autteli meitä monessa asiassa. Petterin vanhemmat eivät tehneet mitään, luonnollisestkin he eivät kannattaneet tätä yhteenmuuttoa mitenkään. Kutsuimme heidät kahville kun olimme saaneet kaiken kuntoon. Omilta vanhemmiltani olimme saaneet uuden imurin sekä ison kasan lakanoita, pyyheliinoja, pöytäliinoja ja kaikkea mahdollista pientä tavaraa. Kun Petterin vanhemmat saapuivat ensimmäistä kertaa kylään, he toivat meille kynttilän! Tavallisen punaisen pöytäkynttilän! Ja silloin oli kesä!Melkein jo etukäteen arvasinkin, että leipomukseni olivat kamalan makuisia heidän mielestään ja kotimme oli kaikkea muuta kuin viihtyisä. Sainkin kuulla miten rumasta kankaasta verhot olivat tehty ja millaiset niiden olisi pitänyt olla. Kahviakin keitin väärin ja olinkohan osannut tiskata kahvikuppejakaan kunnolla. Odotin vain, että heidän vierailu olisi lyhyt ja pääsisimme viettämään Petterin kanssa kahden keskistä aikaa omassa kodissamme. Purin melkein kieleeni etten sanonut takaisin jotain tosi pahaa niille kahdelle.

Yhteiselo sujui hyvin, minä pääsin erääseen vaateliikkeeseen töihin ja Petteri sai töitä kunnantalolta jossa hän toimi vahtimestarina. Rahaa ei ihan liiaksi asti ollut, mutta pärjäsimme ihan kivasti. Päätin pitää välivuoden opiskeluissa ja tehdä töitä.

Kesä oli kauneimmillaan ja juhannus läheni. Se olisi meidän vuosipäivä. Odotin innoissani juhannusjuhlia, olimme sopineet, että lähdemme ystäviemme mökille isolla porukalla. Ennen mökille lähtöä pakatessamme tavaroita Petteri oli ilmeisen hermostunut. Kysyin monta kertaa, että mikä on vialla, mutta sain vakuutteluja että kaikki on hyvin. En ihan uskonut ja koko automatkan mökille minua vaivasi Petterin outo käytös. En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisena, jotenkin etäisenä ja hiljaisena. Yleensä hän oli puhelias ja eloisa.

Perillä mökillä purimme matkatavarat mökkiin ja pojat menivät porukalla laittamaan saunan lämpiämään. Jäin tyttöjen kanssa mökin terasille ottamaan siideriä ja taisin siinä huomaamattani sanoa ääneen jotain Petterin oudosta käytöksestä. Tytöt vakuuttivat minulle, etteivät he olleet huomanneet mitään poikkeavaa. Koitin olla ajattelematta asiaa ja keskityin nauttimaan kesäsäästä ja kylmästä siideristä.

Myöhemmin illalla kun olimme saunoneet, uineet ja syöneet kunnolla, aloimme kokoamaan kokkoa kasaan. Siideri vaikutti päässä ja kaikilla oli mukavaa. Petterikin oli silmin nähden rennompi ja ajattelinkin helpottuneena, että se taisi olla vain jotain ohimenevää stressiä.  Kokko leimahti upeasti palamaan ja ihailimme sitä porukalla. Yht'äkkiä huomasin, että kaikilla ympärillä olevilla oli kuoharilasit kädessä ja muikea ilme naamalla. Katsoin Petteriin kysyvästi ja sillä hetkellä hän kaivoi taskustaan pienen kotelon, avasi sen ja sen sisällä kimmelsi kaksi sileää kultaista sormusta.  Suu auki tuijotin vuoroin Petteriä vuoroin sormuksia enkä ollut uskoa silmiäni. Siinä lämpimässä kesäyössä sitten Petteri pujotti sormuksen sormeeni ja minä pujotin sormuksen hänen sormeensa. Ystävät hurrasivat ympärillä ja ruiskuttivat kuoharia päällemme kuin F1-kisoissa konsanaan. Suutelimme kuoharisateessa onnellisina.

Sinä hetkenä tunsin olevani maailman onnellisin ja rakastunein ihminen. Mikään ei rikkoisi tätä onnea. Eihän?